Mutta nyt niihin treeneihin:
DAISY
- Muistipaikka tehtiin polkujen risteykseen. Tarkoituksena jatkossakin treenata samalla muistipaikalla jotta saan pikkuhiljaa matkaa kasvatettua. Eteenlähetyksellä polkua pitkin, tällä metsäpolulla muutamia ojan ylityksiä. Ja kun saadaan matkaa kasvatettua tulee myös tien ylitys ja erilaisen maaston ylityskin. Mutta tänään ensin yhden ojan ylitys - ja lopuksi vielä kahden ojan ylitys. Alkuhankaluuden jälkeen: Daisy ensin meinasi lähteä vain metsään hakuun... koiran kutsu takaisin ja motivoituna damin haku muistipaikalta. Sen jälkeen alkoikin sujumaan noudot.
(Tässä välissä oli sitten Cindyn markkeeraus treenit). - Hakualue: Tällä kertaa aika lyhyitä matkoja. Lähin n. 7 metrin päässä ja kauimmainen ehkäpä noin 50 metrin päässä. Ehkä... olen aika huono arvioimaan matkoja. Hakualueella 8 damia, olin alkuun päättänyt että Daisy hakee niistä puolet, mutta neljä tuli niin nopeasti ja helposti että laitoin hakemaan vielä yhden jossa Daisy joutui edes hieman tekemään töitäkin.
CINDY
- Markkeeraus: vaikka tiedän ettei kauhean fiksua olisi kiihdyttää jo kiihkeää koiraa niin päätin että silti haluan nähdä nyt ensimmäisen kerran kuinka Cindy markkeeraa. Ja juuri luin jostain lehdestä jossa sanottiin että kyllä näitä markkeerauksia kannattaa treenata, ne ei ole sisäsyntyisiä taitoja välttämättä noutajalle vaan markkeeraus opetetaan sitten. Ensimmäiseksi tehtiin pari toistoa niin että damit lensivät näkyville polulle. Nämä palautti minulle saman tein. Joten sitten tehtiin pari vaikeampaa: damit lensivät hyvällä näkyvyydellä heinikkoon. Cindy markkeerasi nämä jostain syystä noin 5 metriä liian lähelle, onneksi nuorella koiralla riitti motivaatio sekä itsevarmuus ja lähti kauemmaksi ja nämäkin damit palautuivat minulle kauniisti.
Tässä vaiheessa koirien vapautus ja lähdettiin kävelemään hakualueelle hakemaan kolme damia jotka jäivät vielä alueelle. Tosin Cindy onnessaan löysi ne kaikki ihan hetkessä ja innoissaan tuli ne palauttamaan. On se niin: noutaja! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti